Lux Helsinki -valofestivaali onnistui yli odotusten pakkassäästä huolimatta

11.1.2016

Kahdeksatta kertaa 6.–10. tammikuuta 2016 järjestetty valofestivaali Lux Helsinki täytti Helsingin keskustan festivaalista haltioituneilla ihmisillä. Yleisön palautteessa korostui tapahtuman ainutlaatuinen tunnelma, jossa yhdistyvät yhteisöllisyys, pakkassään kirpeys ja upeat valoteokset. Festivaalia vietettiin osin lähes 25 miinusasteen säässä. Tapahtuma keräsi Helsingin keskustaan yli puoli miljoonaa kävijää viiden päivän aikana. Lux Helsingin järjestää Helsingin kaupunki ja tapahtumaan on vapaa pääsy
.

Festivaalilla nähtiin eurooppalaisten valofestivaalien hittiteoksia sekä kotimaisten taiteilijoiden tilausteoksia. Taiteilijat Suomesta, Belgiasta, Kanadasta ja Ranskasta toteuttivat tapahtumaan yhteensä 16 valoteosta. Valoteoksia nähtiin reitillä Ateneumin taidemuseo, Senaatintori, Esplanadin puisto, Vanha kirkkopuisto ja Annankatu.

Tärkeimpänä tavoitteena vuoden 2016 festivaalilla oli kehittää yleisön kävijäkokemusta muun muassa selkeyttämällä reittiä ja parantamalla opastusta. Festivaali monipuolistui myös katuruoan, yhteistyöravintoloiden ja -kahviloiden sekä oheisohjelman myötä. Reitin varrella olevat kahvilat ja ravintolat olivat täynnä erityisesti viikonloppuna ja myös katuruokatarjonta oli suosittua pakkasesta huolimatta.

 

”Tapahtumat ovat tärkeässä roolissa Helsingin kaupungin strategiassa ja niillä on suuri merkitys matkailulle. Lux Helsinki on talven vetonaula, ja tämän vuoden ennätysyleisö kertoo siitä, että kaupungin on tärkeää järjestää kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Ne saavat seudun asukkaat liikkeelle ja tarjoavat kiinnostavaa ohjelmaa myös vierailijoille”, sanoo Visit Helsingin toimitusjohtaja Tuulikki Becker.

”Valon vetovoima on niin suuri, että pakkanenkaan ei pelota festivaaliyleisöämme! Kävijöiden palaute otettiin huomioon festivaalin kehittämisessä toimivammaksi ja olemme saaneet siitä paljon kiittävää palautetta. Näin kaamosaikaan valon tarve on suuri”, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Ilkka Paloniemi.

”Lux Helsinki kiinnostaa myös kansainvälisesti: tänä vuonna festivaalilla vieraili johtajia mm. Lyonin, Mexico Cityn, Prahan, Tallinnan ja Hildesheimin valofestivaaleilta. Kenties suomalaisia valoteoksia nähdään jatkossa kansainvälisillä festivaaleilla enemmänkin”, jatkaa Paloniemi.

 

Koostevideo tapahtumasta julkaistaan keskiviikkona 13. tammikuuta Lux Helsingin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Festivaali järjestetään seuraavan kerran tammikuun alussa 2017.

Vastaa Lux Helsingin kävijäkyselyyn! Vastata voi perjantaihin 15.1.2016 asti. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan valoaiheinen Helsinki-kassi. Tutkimuksen toteuttaa Sponsor Insight.

Lux Helsingin vuoden 2016 kuvat löytyvät galleriasta.